Ahvenanmaan vaaleissa valta vaihtui: Keskusta voitti, sosiaalidemokraatit hävisivät

Source: Yle Pääuutiset

Keskusta palasi vallankahvaan Ahvenanmaan maakuntapäivävaaleissa. Oppositiossa ollut puolue sai kaksi lisäpaikkaa eli sillä on tulevilla maakuntapäivillä yhdeksän edustajaa.

Myös Sitoutumaton kokoomus voitti yhden paikan lisäten edustajiensa määrän neljään. Kokonaan uusi ryhmittymä näissä vaaleissa oli Hållbart initiativ (Kestävä aloite). Se sai kaksi edustajaa.

Nyt maakuntahalllituksessa olleet sosiaalidemokraatit menettivät kaksi paikkaa (5 -> 3). Myös hallituksessa olleet Liberaalit (7 -> 6) ja Maltilliset (5 -> 4) kärsivät tappion maakuntapäivävaaleissa.

Ahvenanmaan itsenäisyyttä kannattava Ålands Framtid menetti vaaleissa toisen paikkansa ja Åländsk Demokratin Stephan Toivonen säilytti paikkansa.

Maakuntapäiville valitaan 30 edustajaa neljän vuoden välein. Se nimittää maakuntahallituksen ja säätää lakeja.

Ahvenanmaan vaaleja Svenska Ylelle kommentoinut valtiotieteilijä Siv Sandberg arvioi nykyisen maakuntahallituksen ajaman kuntauudistuksen koituneen valtaapitäneiden kohtaloksi. Ahvenanmaalla on 16 kuntaa, joista osa on hyvin pieniä.

Siv Sandberg fotograferad med händerna i kors vid den åländska valvakan i Mariehamn.
Valtiotieteilijä Siv Sandberg.Bengt Östling/Yle

Uudessa kuntamallissa saarimaakuntaan olisi tullut vain neljä kuntaa. Kuntauudistukselle on Siv Sandbergin mukaan tarvetta, mutta se herätti voimakasta vastustusta ja Keskusta hyödynsi sitä.

Ahvenanmaalla on asukkaita nyt hieman alle 30 000. Pikkukunnissa väkeä on varsin vähän. Esimerkiksi Sottungan saaristokunnassa on alle sata asukasta.

Maakuntahallituksen johtoon noussee Keskustan puheenjohtaja Veronica Thörnroos, joka oli myös vaalien äänikuningatar 590 äänellä.

Tulevaan maakuntahallitukseen tarvitaan vielä kolmas puolue vaalit voittaneiden Keskustan ja Sitoutumattoman kokoomuksen rinnalle, jotta hallituksella olisi enemmistö maakuntapäivillä.

Siv Sandbergin mukaan etukäteen arvioitiin, että tulossa olisi perinteinen porvarihallitus, jonka muodostaisivat Keskusta, Liberaalit ja Maltilliset.

Vaalien ääntenkasku oli varsin hidasta ja suunniteltu sähköinen äänestys internetissä peruttiin viime hetkillä ennen aloitusta, koska sen turvallisuudesta ei oltu varmoja.

Maakuntavaalien äänestysprosentti oli 69.1 ja ääniä annettiin kaikkiaan 14 194.

KORJAUS klo 13:57 Stephan Toivosen puolue on Åländsk Demokrati.

Lue myös:

Centern klar vinnare på Åland - Siv Sandberg: "Det har varit en stark motsättning mellan regering och opposition som bara har accelererat"

Maakuntavaalien tulos (siirryt toiseen palveluun)

Ahvenanmaalla valmistaudutaan vaaleihin – kuntien määrästä kiistaa, sähköisestä äänestyksestä luovuttiin viime hetkellä

Popular Cards

Oletko käyttänyt Vilkku mobiilisovellusta?Joukkoliikenne/Public transport
Kuopion seudun joukkoliikenne on siirtynyt Vilkku brändin alle 2018. Oletko kokeillut Vilkku applikaatiota?
Lähetä meille kesäinen kuvasi Varkaudesta!Viestintä ja markkinointi/Communication and Marketing
Varkauden kaupunki kerää kaupunkilaisten, kesäasukkaiden ja turistien taltioimia kesäkuvia Varkaudesta. Lähetä meille kuvasi ja paljasta mieleisin paikkasi Varkaudessa! 

*Huomioithan että sinulla on varmasti kuvan julkaisuoikeudet ja että kuva ei sisällä tunnistettavia ihmisiä tai yksityisyyden suojaa loukkaavaa materiaalia
**Varkauden kaupunki pidättää oikeuden julkaista ja käyttää kuvia omassa sähköisessä markkinoinnissa
Kuinka IPKlle käy Mestiksen runkosarjan jälkeen?Liikuntapalvelut/Sporting services
Iisalmen Peli-Karhut aloittavat uuden kauden jääkiekon toiseksi korkeimalla sarjatasolla Mestiksessä. Miten uskot että kaupungin ylpeydelle käy runkosarjan 56 ottelun jälkeen?
Oletko tyytyväinen Varkauden uusiin paikallisliikenteen busseihin?Joukkoliikenne/Public transport
Varkauden kaupungin julkisenliikenteen liikennöitsijä vaihtui vuosi sitten. Samalla uudistuivat bussit, jotka ovat aiempaa helpompia käyttää, nousta kyytiin ja ilmastoituja. Oletko ollut tyytyväinen uusiin busseihin?
https://www.varkaus.fi/uutinen/2018-06-01_uudet-bussit-valtaavat-kadut-maanantaina-462018
Oletko tutustunut Savo Grown hankkeseen "Kohti e-kuntaa"?
Tutustu Savo Grown hankesuunnitelmaan täällä: https://www.kohtiekuntaa.fi/hankesuunnitelma ja tule kehittämään Pohjois-Savon kuntien digitaalisia palveluita!
Kuinka turvallinen on pyöräreittisi töihin tai kouluun?
Kyselyllä pyritään hahmoittamaan kuinka liikenneturvalliseksi koet työ-tai koulumatkasi mikäli kuljet ne pyörällä. Voit lähettää meille kuvan ja havaintosi vaarapaikoista applikaation kohdasta "lähetä palautetta".